Osa 16

ALWAYS IN YOUR SHADOW

OSA 16

”Mä en kyllä käsitä miksi sä haluut mennä kattoon niiden pirpanoiden pallon potkintaa. Vieläpä kokonaisen tunnin ajaksi. Ei harkkoja käy katsomassa kukaan. Edes niiden omat vanhemmat”, Saana oli huokaissut katse edessään olevassa jäätelökulhossa, jonka pohjalta hän oli yrittänyt vielä kauhoa ne viimeisimmätkin pistaasijäätelön rippeet.

”Koska Pyry on niiden valmentaja. Se valmentaa lapsia. Lapsia, Saana. Ihan hemmetin söpöä. Kuinka usein sä näet miehiä vapaaehtoisesti lapsilauman ympäröimänä?” Karo oli heittänyt takaisin ja pieni, iltapäivän auringosta voimaa ammentava hymy oli kohonnut hänen huulilleen. Viime aikoina oli ollut niin paljon syitä hymyyn.

Ja se hymy oli yhä tutulla paikallaan tytön kasvoilla hänen istahtaessa puoli tuntia myöhemmin katsomon reunalle odottamaan poikaystäväänsä. Poikaystävä. Se oli tuntunut niin oudolta sanalta vielä kesäkuun alussa, mutta nyt Karo alkoi jo tottua siihen. Pyry Lampela oli hänen poikaystävänsä. Se sama Pyry Lampela, joka oli lukion ensimmäisellä historian tunnilla hymyillyt pahoittelevasti ja kysynyt saisiko lukea Karon kanssa samasta oppikirjasta, sillä oman ostaminen oli ”vähän vaiheessa”. Heidän käsivartensa olivat puskeneet toisiaan vasten molempien nojautuessa tihrustamaan pienellä kirjoitettua kuvatekstiä hieroglyfien alapuolella, ja Karo oli tuntenut piparminttupurkan tuoksuisen hengityksen kutittavan poskeaan. Seuraavalla oppitunnilla hän oli ollut melkein pettynyt, kun poika olikin saanut vihdoin oman kirjan hankittua.

Pyry oli ensitapaamisesta lähtien ollut todella mukava häntä kohtaan, mutta niin tämä oli ollut kaikkia muitakin kohtaan, joten Karo ei ollut halunnut toivoa turhia. Pyry oli juuri sellainen tyyppi, joka oli reilu kaikille, eikä ajatellut vain itseään. Sellainen jätkä, jollaisesta Karo tykkäsi. Herrasmies. Toisin kuin jotkut kavereistaan hän ei ollut koskaan haaveillut pahoista pojista tai rentuista, vaan oli aina toivonut tapaavansa joku päivä kivan pojan, joka kohtelisi häntä oikein ja jonka kanssa hän voisi jakaa elämänsä. Ja hän uskoi löytäneensä etsimänsä. Pyry oli se poikaystävä, josta hän oli haaveillut ollessaan pieni ja tuijottaessaan Disneyn prinsessapiirrettyjä.

Lähestyvät askeleet keskeyttivät Karon pyryiset ajatukset, ja nurmeen painautuvien kenkien vaimea rytmi ohjasi hänen katseensa kohti tulijaa. Ensimmäisenä hänen huomionsa osui väkisinkin blondiin hiuspehkoon, joka oli kuin auringonjohdatin kirkkaana kesäpäivänä. Pojan kasvot olivat puoliksi aurinkolasien peittämät, ja tämän lähestyessä Karo huomasi myös korvilla viihtyvät nappikuulokkeet.

Vaalea poika oli selvästi sen verran keskittynyt kuulokkeista kantautuvaan musiikkiin, ettei edes huomannut Karoa pyyhältäessään katsomon ohitse mustaa urheilukassia olallaan huolettomasti roikottaen.

”Moi!” Karo huikkasi loittonevan selän perään saaden blondin pysähtymään kesken nopeiden askeleiden.

Poika kääntyi varsin yllätetyn oloisena katsomon puoleen, mikä entisestään vahvisti Karon uskoa siitä, ettei tämä ollut huomannut häntä ennen kuin nyt. Vaikkei pojan kasvoista erottunutkaan juurikaan mitään muuta kuin valtavien aurinkolasien heijastava pinta ja aavistuksen raollaan olevat huulet, Karo tunnisti hänet lähes välittömästi.

Mio Kelovaara. Pyryn valmennuspari ja samalla myös tämän vihamies numero yksi.

”No moi”, kuului vastaus punertavien huulten välistä, ennen kuin ne kaartuivat laiskaan hymyyn.

Aurinkolasit nousivat sen verran, että siniset silmät tulivat heijastavan pinnan alta näkyviin, ja huomatessaan pojan katseen viivyttelevän vaelluksen vartalollaan, Karo oli täysin varma, ettei kukaan ollut koskaan tsekannut häntä päästä varpaisiin yhtä röyhkeästi.

”Tää kenttä on valitettavasti varattu seuraavaksi tunniksi, mutta sä voit kyllä jäädä seuraamaan, jos haluut.”

Valkoiset hampaat välähtivät auringossa Mion hymyn levetessä, ja pojan vartalon asennossa oli jotain niin läpäisemättömän itsevarmaa, että Karo huomasi toivovansa, ettei sittenkään olisi millään lailla ilmoittanut läsnäoloaan pojalle ennen Pyryn saapumista.

”Mä tulin kattoon Pyryä.”

Hymy pojan huulilla kutistui aavistuksen verran reunoiltaan.

”Aa. Sä oot joku niistä sen hiekkasaarelaisista”, Mio lausahti, eikä vaikuttanut enää läheskään yhtä kiinnostuneelta kuin hetki sitten. Aurinkolasit heilahtivat takaisin suojaamaan silmiä kuin hiekkasaarelaisuus olisi ollut jokin parantumaton sairaus, jolta tuli suojautua kaikin mahdollisin varokeinoin.

”Tyttöystävä itse asiassa.”

Vaaleat kulmat kohosivat esiin lasien piiloista ja päätellen siitä mykästä hiljaisuudesta, joka häilyi heidän välillään, ennen kuin vastaus irrottautui pojan huulilta, tieto oli selvästi tullut vaaleahiuksiselle yllätyksenä.

”Otan osaa.”

Vaikkei Karo koskaan ollut vaihtanut Mio Kelovaaran kanssa kahta sanaa enempää, hän oli kyllä kuullut oman osansa varoituksista koskien edessään seisovaa poikaa. Mikko oli kertonut koko jätkän olevan manipuloivin ja ilkein kusipää päiväntasaajan tällä puolen. Samaa oli kertonut myös hänen ystävänsä Katri, jolla oli joskus ollut juttua Mion kanssa. Vaikka Karo olikin tiennyt, ettei edessään seisova poika todellakaan ollut sieltä mukavimmasta päästä, hän ei silti voinut olla yllättymättä häikäilemättömän suorasta tyylistä, jolla vaalea poika läimäytti loukkauksen päin hänen kasvojaan. Kevyt puna karahti tytön kasvoille silkasta avuttomuudesta, sillä hän ei ollut koskaan ollut hyvä sanomaan takaisin jonkun ollessa ilkeä hänelle. Hän ei edes muistanut milloin olisi viimeksi riidellyt kenenkään kanssa, joten nasevaan vastaukseen ei ollut ollut tarvetta.

Nyt kuitenkin avuttomuuden tunteeseensa sekoittui mitallinen kiukkua, sillä Mio ei ainoastaan loukannut häntä, vaan kommentti oli myös suora piikki Pyrylle. Eikä Karo aikonut antaa kenenkään puhua pahaa poikaystävästään.

”Ei sun tarvi. Me ollaan oikein onnellisia.”

”Varmasti”, blondi lausahti takaisin, ja hymy tämän kasvoilla oli raivostuttavan huvittunut kuin poika olisi parhaillaan seurannut jotain varsin viihdyttävää komediaa, jonka päätähti Karo tietämättään oli. Hän tiesi kyllä varsin hyvin, että Mio oli pelkkä pahanilmanlintu, mutta siitä huolimatta oli häiritsevää, kuinka pienillä ja vaivattomilla eleillä vaalea poika kykeni murentamaan hänen itsevarmuuttaan.

”Jos et sä osaa tehdä mitään muuta kuin puhua pahaa mun poikaystävästä niin voit jättää mut rauhaan.”

Hymy huulilla muuttui vinoksi ja ivallinen, matala naurahdus, joka karkasi pojan suusta ei ollut se reaktio, jota Karo oli toivonut. Hän ei voinut olla miettimättä oliko edessään oleva poika koskaan tuntenut oloaan epävarmaksi tai pieneksi. Luultavasti ei.

”Kuka sanoi, että mä puhuin pahaa Pyrystä?” poika tiedusteli vittuilevaan sävyyn, mutta sen pahimman provosoinnin alta Karo oli erottavinaan merkkejä jostain muusta. Jostain mitä ei täysin kyennyt määrittelemään, mutta se sai hänet pohtimaan minkälaiseen soppaan oli kenties lusikkansa tunkenut.

-0-0-0-

Karo:

Valkoinen sohva pulleine, hopeakirjailtuine tyynyineen tuntui miellyttävän upottavalta mun allani. Stereoista kantautui se Rihannan uusin biisi, jonka nimeä mä en suoraan sanottuna muistanut, mutta kuulemma se oli Katrin tän hetkinen lempibiisi. Kappaleen nopeaan rytmiin sekoittui juomalasien kilinää ja huoletonta naurua, ja hetken mä tunsin pientä haikeutta tajutessani, että kesä oli kohta lopuillaan. Mun tulisi ikävä näitä lämpimiä, laiskoja kesäiltoja, jolloin suurinkin ongelma tuntui minimaalisen pieneltä.

Katrin porukoiden olohuone oli kuin Pentikin kuvastosta suoraan kaapattu, ja mä silmäilin hieman kateellisena katosta roikkuvaa kynttiläkruunua, jollaisesta olin joskus itsekin haaveillut. Valkoisen antiikkilipaston päällä oli lauma pieniä, kalliinnäköisiä kristallieläimiä, jotka näyttivät siltä kuin sortuisivat pienimmästäkin kosketuksesta. Mä en voinut olla ihmettelemättä, miten Katri oli uskaltanut jättää ne esille bileiden ajaksi. Tosin niiden perheellä ei tuntunut olevan puutetta rahasta, joten tuskin yksi tai kaksi särkynyttä koriste-esinettä olisi niille kovinkaan suuri menetys.

Mä nojauduin vasten sohvan selkämystä raukeana, posket alkoholin lämmittäminä, ja hetken vain keskityin tarkkailemaan ympärilleni levittäytynyttä ihmisten paljoutta. Katri istui kavereineen ikkunalaudalla äänekkäästi juoruamassa ja aina silloin tällöin mä sain ne kiinni vilkuilemasta ulos tupakkapaikalle. Aivan mun oikealla puolellani oli mulle tuntematon pariskunta, joka keskustellessaan tuijotti toisiaan silmiin niin tiiviisti, että ne olivat varmaan unohtaneet koko muun bileseurueen täysin. Joskus puoli vuotta sitten mä olisin varmaan pyöräytellyt silmiäni moiselle siirappiselle näylle, mutta nyt mä en voinut olla hymyilemättä niitä seuratessani. Ne oli söpöjä. Selvästi vasta alkaneet seurustella ja vielä niin syvällä omassa alkuhuumassaan, ettei mikään tai kukaan muu merkinnyt niille mitään.

Mun katseeni harhaili pariskunnan ohitse keittiön ovelle kokoontuneen porukan luo ja huomatessani ovenkarmiin nojailevan tummahiuksisen pojan, löysin sisältäni sen saman alkuhuuman voiman, joka kutsui mun hymyäni levenemään ja houkutteli mun sydämen sykettäni kiihtymään. Hitsit, Pyry oli komea. Varmasti komein poika koko bileissä. Ulkotyö valmentajana oli tuonut väriä sen kasvoille ja mä en tiennyt johtuiko se ainoastaan treeneistä lasten kanssa vai oliko takana jotain ekstratyötä salilla, mutta se oli tosi hyvässä kunnossa.

Mä näin Pyryn juttelevan Janin ja parin muun sen kaverin kanssa näennäisen huolettomaan sävyyn, mutta sen katseessa oli kuitenkin vivahde levottomuutta, eikä se tuntunut voivan pitää katsettaan erossa terassin ovesta, jonka toiselle puolelle kultien porukka oli kadonnut röökille muutama minuutti sitten. Mäkin vilkaisin terassin suuntaan ja hymyni vaimeni huomatessani lasioven takaa vilauksen vaaleasta hiuspehkosta.

Jollain tavalla mä syytin itseäni tästä kaikesta. Mä tiesin, ettei Pyry olisi tahtonut tulla näihin bileisiin. Se olisi mieluummin viettänyt iltaa kahdestaan ja kuulemma olisi halunnut jutella, mutta mä olin aatellu, että tää tulisi kuitenkin olemaan sen vika viikonloppu ennen viiden päivän kestoista kärsimystä Kelovaaran seurassa, niin sille tekisi ihan hyvää tuulettua vähän. Mun kaveri Katri oli kutsunut meidät synttärijuhliinsa Kaarnioon ja mun mielestä bileet kaupungin ökyalueella oli kuulostanu mahtavalta idealta piristää Pyryä. Mä olin kyllä ollut selvillä siitä, että Kaarnio oli kultien reviiriä ja niiden läsnäololta tuskin vältyttäisiin Katrin bileissäkään, mutta siitä huolimatta mä en olisi ikinä odottanut Mion olevan paikalla. Ihan vain siitä syystä, että se oli jättänyt joskus vuosi sitten Katrin tosi törkeästi, ja mä olin kuvitellut ettei Katri olisi enää koskaan halunnut nähdä kyseistä paskiaista. Ilmeisesti ne olivat kuitenkin tehneet sovinnon, sillä täällä Mio oli ja niin oli myös sen kulta-armeijakin.

Mua harmitti ihan kauheasti, sillä olin yrittänyt järjestää Pyrylle kivan viikonlopun ilman mitään Kelovaaraan tai leiriin liittyvää, ja nyt se jätkä oli pilannut kaiken ilmaantumalla bileisiin. Pyry oli tuntunut jotenkin oudolta viime aikoina, ja vaikka se väitti kaiken olevan hyvin, en mä sokea ollut. Sitä selvästi stressasi jokin ja se tuntui unohtuvan omiin ajatuksiinsa entistä useammin. Mä en tietenkään ollut täysin varma siitä, mikä sitä vaivasi, mutta mitä mä tiesin sen taustoista niin osasin arvata, että lähestyvä leiri Kelovaaran seurassa taisi painaa sen mieltä enemmän kuin se antoi ymmärtää. Eikä se ollut yhtään ihmekään, sillä kuka nyt oikeasti olisi halunnut lähteä jonnekin korpeen ihmisen kanssa, jota ei voinut sietää?

Melkein kuin mun ajatukset olisivat kutsuneet paholaisen esiin, samassa terassin ovi aukeni, ja Mio lompsi takaisin sisään. Se oli niiden kolmen jätkän seurassa, jotka tuntuivat seuraavan sitä minne ikinä se menikin. Oli varsinainen ihme, etteivät ne olleet norkoilleet pallokentän reunalla silloinkin, kun mä olin mennyt seuraamaan Pyryn treenejä.

Punahiuksinen poika Mion vierellä huomautti jotain niin matalalla äänellä, ettei se kantautunut mun luokseni sohvalle asti, mutta mä näin vaalean pojan tyrskähtävän naurusta sanojen vaikutuksesta. Viinilasi pojan oikeassa kädessä huojui epävarman näköisesti valkean taljan yllä, ja punapää nojautui lähes lempeästi suoristamaan kapeiden sormien asennon. Parivaljakkoa sisälle seurannut tumma, koulukiusaajan näköinen poika tuppautui myös lähemmäs kavereitaan selvästi kiinnostuneena siitä, mikä näitä oikein huvitti, mutta joukon peräpäätä pitävä pitkä ja hoikka jätkä näytti olevan enemmän kiinnostunut kädessään viihtyvästä oluesta kuin käynnissä olevasta keskustelusta. Porukan saapuminen sisälle oli selvästi sähköistänyt olohuoneen tunnelman, ja mä erotin parinkin tytön sukivan nopeasti hiuksiaan tai parantelevan toppinsa asentoa. Myös Pyry oli näköjään päättänyt lopettaa vaivihkaisen vilkuilun ja tuijotti ihan suoraan olohuoneen puolelle putkahtanutta nelikkoa.

Joku Katrin kavereista huikkasi Mioa kultineen liittymään niiden seuraan, ja sen koulukiusaajalta muistuttavan jätkän suunnistaessa tyttöjen luokse varsin innokkaan näköisesti mä oletin myös muiden seuraavan sen mallia. Sen vuoksi olinkin itse lähellä heilauttaa siiderit pitkin taljaa silkasta säikähdyksestä, kun Mio seisoi yllättäen aivan mun edessäni.

”Mitä ihmettä sä haluat?” mä kysyin vilkuillen blondia poikaa epäluuloisesti.

Mio hymyili häiritsevän viattomasti takaisin ja ennen kuin ehdin millään tavalla kieltää, se oli jo sovittanut itsensä sohvalle istumaan mun ja niiden rakastavaisten väliin.

”Mä tulin vaan moikkaamaan”, se ilmoitti huolettomaan sävyyn, ja kun mun torjuva ilmeeni ei pehmennyt, se naurahti hiljaa ja nosti kätensä ylös kuin antautuakseen.

”Enkö mä saa edes tervehtiä?”

”Voisit saman tien hyvästellä myös”, huomautin yhä varsin varautuneesti, sillä en ollut lainkaan vakuuttunut siitä, että se oli liikkeellä hyvin aikein. Tapaaminen jalkapallokentällä oli tehnyt mulle jo harvinaisen selväksi sen, etteivät muut olleet varoittaneet mua kyseisestä jätkästä turhaan.

”Aika tylyä. Ehkä mä tulin pyytämään anteeksi mun viimekertaista huonoa käytöstäni”, Mio laukaisi ja ilme, joka sen kasvoille kohosi oli niin onneton, että mä väkisinkin tunsin huulieni torjuvan viivan pehmenevän epävarmaksi suupielien luota. Ei se oikeasti voinut olla pahoillaan?

”Miksi sä tekisit jotain sellaista?” mä jatkoin kyselemistä, mutta nyt jo hieman lauhkeammalla äänellä, sillä en halunnut lynkata anteeksipyyntöä heti alkuunsa, jos sellainen oli oikeasti tulossa.

Sain kuitenkin lähes välittömästi katua huomaavaisuuden puuskaani, kun surullinen huulten mutristus päivittyi niin pilkallisen katuvaksi, ettei vaalea poika edes halunnut mun yrittävän uskoa sitä.

”Omatunto alkoi kolkuttaa”, se totesi traagisesti huokaisten, mutta sen huulet nykivät reunoiltaan kuin epätoivoisina kohoamaan ylöspäin ja paljastamaan pojan todelliset tuntemukset. Lopulta Mio antoi periksi, eikä edes yrittänyt peittää kasvoilleen hiipivää vinoa hymyä, joka sai sen näyttämään ihan ketulta. Viimeisetkin teeskennellyn katumuksen rippeet huuhtoutuivat pois viinin mukana pojan kohottaessa lasin jälleen huulilleen, enkä mä tiennyt olisiko mun pitänyt huitaista se lasi pojan kädestä suoraan tämän syliin vai vain nousta ja jättää koko jätkä virnuilemaan ihan yksinään.

”Mä oon kuullu susta juttuja”, täräytin lopulta vaalealle pojalle jonkinlaisena kompromissina päässäni pyörineille vaihtoehdoille, sillä halusin sen tietävän, ettei se täysin ollut onnistunut viilaamaan mua linssiin, vaan olin kyllä kuullut mikä se oli miehiään. Sanat lausuttuani vilkaisin Pyryn suuntaan toivoen, että saisin sen katseen välityksellä jotain sanatonta tukea, joka auttaisi mua jaksamaan ton kusipään seurassa, mutta poikaystäväni katseen tavoittaminen osoittautui vaikeammaksi kuin mä olin olettanut. Pyry kyllä tuijotti meidän suuntaan, mutta se oli niin keskittynyt mulkoilemaan Mioa, ettei se edes huomannut mun yrityksiäni luoda katsekontaktia.

”No mutta, ihanko tosi? Mä oon ihan otettu.”

Mion ääni kantautui ivallisen riemastuneena mun viereltäni pakottaen mut luovuttamaan ja kääntämään katseeni takaisin poikaystävästäni sen - ja tällä vauhdilla hyvin pian myös mun - vihamieheen.

”Niiden juttujen perusteella sä oot täys kusipää, jonka yhteenkään sanaan ei pidä luottaa”, mä julistin uudenlaista, Pyrystä voimansa ammentavaa varmuutta äänessäni ja toivoin, että totuuden läimäyttäminen suoraan päin vaalean pojan kasvoja hämäisi sitä edes vähän, sillä mua inhotti, kuinka vahvasti se tuntui hallitsevan meidän keskustelua.

”Aa. Niitä juttuja”, Mio kuitenkin vain huokaisi ja heilautti kättään vähättelevästi kuin pelkkä ajatus moisten juorujen olemassaolosta olisi pitkästyttänyt sitä.

”Mä pidän enemmän niistä toisista jutuista, joiden mukaan mä olen paras pano koko tässä kaupungissa.”

Mio oli yhtäkkiä paljon lähempänä, ja mä tunsin sen sormien hipaisevan höyhenen kevyesti rannettani. Mä en tiennyt kumpi mut sai hätkähtämään: se kosketus vai pojan äänensävy, joka oli tiheä flirtistä. Lopulta oli kuitenkin jälleen kerran hyvin lähellä, ettei talja meidän jalkojen alla saanut nauttia illan alkoholitarjoiluista.

”Ootko sä kuullu niitä juttuja?”

Mion hymy oli reunoiltaan pirullinen ja sormet painautuivat uudelleen vasten mun rannettani. Jos mun oloni oli hetki sitten ollut epämukava, nyt en tiennyt ollenkaan miten päin olisin siinä sohvalla istunut. Mun olisi tehnyt mieli perääntyä tai nousta koko sohvalta, mutta hämmennys oli naulinnut mut siihen paikoilleni ja olin kykenemätön tekemään mitään muuta kuin tuijottamaan mua lähentelevää poikaa kuin ajovalojen säihkeeseen eksynyt peura.

”Ootko sä kuullu mitä kaikkea mä voisin tehdä sullekin... jos sä vain haluaisit?” vaalea poika jatkoi ja sen sormet lähtivät kiipeämään hitaan viettelevinä käsivarttani ylöspäin.

”E-en.”

”Haluatko sä, että mä kerron?” Mion kysymys tuli kuiskauksena ja poika oli nyt jo niin lähellä, että mä erotin auringon esiin kutsumat pisamat sen nenänvarressa ja poskipäissä.

Mun ei koskaan tarvinnut vastata siihen kysymykseen, sillä hetkessä vaalea poika oli jälleen kauempana musta. Ei kuitenkaan omasta tahdostaan, vaan jossain vaiheessa mun poikaystävä oli ennättänyt meidän luokse ja riuhtonut pojan rajusti musta irti.

”Mitä helvettiä sä kuvittelet tekeväsi?” Pyry ärähti, enkä mä ollut tainnut koskaan kuulla sen olevan yhtä vihainen. Se puristi Mioa niin tiukasti olkapäistä, että jopa mun silmiin se näytti kivuliaalta, mutta Mio ei päästänyt pienintäkään inahdusta viestittääkseen, että siihen olisi sattunut.

Me saatiin varsin nopeasti yleisöä. Melkein kaikki meidän ympärillämme näyttivät unohtaneen täysin omat keskustelunsa ja syventyivät seuraamaan näytöstä. Jopa se lemmenparikin oli päättänyt pitää hetken tauon toistensa ihmettelystä ja töllötti puolestaan meitä lähes samalla intensiteetillä.

”Ai, enkö mä saa jutella sun tyttöystävälle? Ettet sä vaan olis mustasukkainen –”, Mio aloitti rasittavan kepeä hymy huulillaan, mutta se ei ehtinyt lopettaa lausettaan, ennen kuin Pyry oli jälleen äänessä.

”Sulla on hyvin mielenkiintoinen käsitys juttelusta!” tummahiuksinen poika sähähti, ja vaikka tilanne kokonaisuudessaan oli ehkä kiusallisin aikoihin, mä en voinut olla miettimättä oliko Kelovaaran sanoissa jotain perää. Oliko Pyry oikeasti mustasukkainen? Ajatus sai jotain lämmintä tulvahtamaan sisälleni ja tunsin sen lämmön myös kohoavan kuumottavaksi tunteeksi kasvoilleni. Pyry oli kyllä aina ollut huomaavainen ja ystävällinen mua kohtaan, mutta en mä koskaan ollut tiennyt, että siitä löytyisi tällainenkin puoli.

”Pyry, ei tässä oo mitään meneillään-”, mä aloitin, mutta ilmeisesti olin valinnut liian myöhäisen ajankohdan, sillä mun sanani tuntuivat kaikuvan kuuroille korville.

Mio ja Pyry mulkoilivat toisiaan niin tiiviisti, että mulle tuli väkisinkin niistä mieleen se toisiaan silmiin vannoutuneesti tapittanut pariskunta. Koko juttu olisi voinut huvittaa mua paljon enemmän ellei tilanne olisi ollut niin räjähdysherkkä, että mä pelkäsin niiden olevan kohta toistensa kurkuissa kiinni.

Vielä hetken ne kaksi tuijottivat toisiaan silmät täynnä niitä sanattomia viestejä, joita mä olin itse toivonut Pyryltä vastaanottavani, kunnes tummahiuksisen pojan kädet rentoutuivat olkapäitä vasten ja luisuivat vaalean pojan käsivarsille. Pyry nykäisi Mioa kiivaasti ylöspäin saaden viinin loiskumaan vaalean pojan farkuille ja koko illan kohtaloaan arvuutelleelle taljalle.

”Ala tulla.”

”Minne?” Mio kärtti kiukkuisena ja yritti vetää viinistä kosteita ranteitaan irti Pyryn otteesta.

”Mä haluan vähän jutella”, Pyry tokaisi toiselle pojalle painokkaasti ja luoden siihen niin läpitunkevan katseen, että se jopa hetkeksi lamaannutti vaalean pojankin. Sen ärtynyt ilme laimeni aavistuksen ja se nyökkäsi hitaasti.

”Okei.”

Ja ennen kuin mä tai kukaan muukaan ehti millään tavoin puuttua tilanteeseen, Mio oli jo pystyssä ja ne kaksi suuntasivat eteiseen jättäen meidät muut tuijottamaan hölmistyneenä niiden perään.

-0-0-0-

Pyry:

Meidän päästessä ulos kesäillan pehmeään hämärään, mä tyrkkäsin Mion vähemmän kohteliaasti kauemmas ikkunoiden välittömästä läheisyydestä, jotta me saataisiin hieman yksityisyyttä. Mio kääntyi mulkaisemaan mua olkansa yli, mutta siitä huolimatta se asteli mukisematta mun osoittamaan suuntaan. Ilmeisesti sekään ei halunnut bileseurueen todistavan meidän välienselvittelyä, mikä toisaalta ärsytti mua entisestään. Se ei selvästi tajunnut suostuessaan lähtemään mun kanssa kahdestaan yhtään minnekään, kuinka hemmetin vihainen mä sille olin.

Mua ei vituttanut ainoastaan sen tän iltainen käytös, vaikka sekin olisi jo täysin oikeuttanut mun kiukkuni. Mio oli nimittäin jo muutenkin kiristänyt mun hermojani käyttäytymällä kuin mielialojen onnenpyörä siitä asti, kun kersat olivat hyökänneet keskeyttämään meidät siellä pukkarissa. Silloin vasten sitä puista seinää se oli melkein jo alkanut avautua, ja mä olin selvästi kuullut sen hengityksen nopeutuvan sormieni liikkuessa sen paitaa alaspäin. Jos meillä olisi ollut edes pari minuuttia enemmän aikaa, mä olisin varmasti saanut jonkinlaista edistystä aikaan, mutta tietenkään se ei voinut olla niin yksinkertaista. Ei koskaan ollut Mion kanssa. Mä halusin niin paljon edetä, mutta yhtä paljon mä aloin epäillä tulisinko ikinä pääsemään tätä vaihetta pidemmälle vaalean pojan suhteen. Aina kun mä edes yritin saada nuolen pysähtymään siihen ruutuun, jossa me ehkä voitaisiin viimein tulla toimeen keskenämme, mä liusuin jälleen onneni ohitse pakkasen puolelle. Mio Kelovaara oli täysin käsittämätön yhtälö ja vaikka mä kuinka olin saanut selville, ettei sekään täysin immuuni mua kohtaan ollut niin siitä tiedosta ei tuntunut olevan mulle mitään hyötyä. Varsinkin kun se mustasukkaisuus, jota mä olin pitänyt jollain tavalla melkein söpönä, viehättävänäkin, oli kääntynyt jälleen yhdeksi Mion leikeistä.

Mio pysähtyi pienen koivurykelmän luona ja kääntyi sitten ympäri kohdatakseen mut kasvotusten. Sen farkuissa näkyi yhä kosteita viinilaikkuja, ja sen silmät olivat kavenneet kuin vastakarvaan silitetyllä kissalla. Pellavaiset hiukset olivat niin turhauttavan siististi ojennuksessa, että mun olisi tehnyt mieli pölhäyttää niitä. Ja pölhäyttää koko jätkää vähän muutenkin. Vitun Mio.

”Mitä sä oikein yrität?” mä ärähdin rikkoen kävelymatkan ajan meidän välillä vallinneen kärsimättömän hiljaisuuden.

Leuto kesäyön tuuli heilutti hennosti koivun oksia meidän yläpuolella ja kuljetti kauempana kohoavien syreenipensaiden tuoksun vahvana mun nenääni. Nurmikko meidän kenkien alla oli vielä hieman kostea iltapäivän sateiden jäljiltä, ja hetken mä olisin halunnut riisua tennarini ja nauttia vielä viimeisten kesäiltojen tarjoamasta raikkaudesta, ennen kuin syksy lakastuttaisi kaiken jälleen purevalla kirpeydellään. Mutta kyetäkseni nauttimaan kesän viimeisistä murusista mun olisi pitänyt rauhoittua, enkä mä todellakaan halunnut sillä hetkellä olla lähelläkään tyyntä mielentilaa. Mulla oli Mio hoidettavana ja se todellakin ansaitsi kuulla kunniansa.

”No, tietääkseni mä yritin tutustua sun tyttöystävään, mutta näköjään sekin on väärin”, vaalea poika tuhahti samalla, kun se sormet kohosivat leikkimään sen olkapäätä kutittelevilla koivunlehdillä. Ele oli sinänsä hyvin pieni ja lähes huomaamaton, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan se korosti sitä mielikuvaa, jonka Mio halusi itsestään välittää. Se ei välittänyt mistään. Sitä ei kiinnostanut mikään. Mahdollisesti se oli tottakin, mutta sen oli täysin turha edes kuvitella, että mä antaisin sen olla välittämättä enää äskeisen jälkeen.

”Vähän turhan hyvin näytit tutustuvan”, mä tokaisin takaisin tylysti ja pelkkä mielikuva Miosta nojautumassa viettelevän lähelle Karoa sai mut toivomaan, että olisin tyrkännyt poikaa ulko-oven luona vielä hieman kovempaa.

”Jätä Karo rauhaan”, mä jatkoin, kun Miolta ei näyttänyt olevan tulossa minkäänlaista olkien kohautusta kummempaa vastausta ja loin vaaleaan poikaan varoittavan katseen tehden siten selväksi, että olin tosissani. Se oli tehnyt tän tempun mulle jo liian monesti, enkä mä aikoisi enää niellä samaa metkua siltä kertaakaan. Jos se oli kiukkuinen mulle niin se saisi luvan purkaa ärtymyksensä muhun, eikä vetää viattomia osapuolia mukaan peleihinsä. Kuten Johannes tai Mikko aikanaan, ei myöskään Karo ollut tehnyt Miolle yhtään mitään. Se oli sydämellinen ja hyvätahtoinen tyttö, joka ei halunnut kenellekään pahaa, ja sen vuoksi siitä ei ollut mitään vastusta Miolle. Mio repisi sen kappaleiksi alle minuutissa, enkä mä aikonut antaa mun entiselle parhaalle ystävälleni tilaisuutta tehdä niin.

”No voi anteeksi, jos mä järkytin sun nunnas pientä puhtoista mieltä”, Mio vastasi silmät loistaen ilkeästi yön hämärässä ja pieni hymy nousi koristamaan sen huulia.

”Mä sanoin, että jätä se rauhaan”, toistin jälleen tiukasti antamatta vaalealle pojalle pienintäkään tilaisuutta kuvitella, että hyväksyisin sen halun satuttaa mua muiden kautta. Niin paljon kuin mä sille olin valmis antamaan menneisyydestä anteeksi ja hyväksymään sen nykyistä käytöstä niin kyllä mullakin joku raja sentään oli. Ja se meni siinä, etten antaisi Mion enää koskaan kohdella ketään mun läheisistä niin kuin se oli kohdellut mun veljeäni.

”Mitä? Ei se sulta ainakaan mitään oo saanu. Sä oot liian kiireinen vetään käteen mielikuvalle musta”, Mio nakkasi takaisin selvästi tyytymättömänä siihen, että mä asetin sille minkäänlaisia rajoja, mutta ainakin se siirsi verbaaliset hyökkäyksensä jälleen koskemaan mua eikä Karoa.

Kun mä en sitten vastannut, vaaleat kulmat kohosivat ylöspäin, ja pellavahiuksinen poika vihelsi hiljaa.

”Oliko hyväkin?” se vaati tietää.

”Se ei kuulu sulle.”

Siniset silmät kapenivat jälleen saaden niiden omistajan näyttämään hämärässä vaanivalta petoeläimeltä. Mä jos kuka tiesin, ettei se ollut koskaan pitänyt siitä, kun sille sanottiin ei, ja kyseinen ominaisuus tuntui vain korostuvan pojan ollessa humalassa.

”Aa. Sun tyttöystävälle kuitenkin varmaan kuuluu mitä sä sen selän takana teet”, Mio vastasi välinpitämättömyyden korostuessa sen äänestä jo niin voimakkaasti, että vaikutus kääntyi päinvastaiseksi.

”Mitä sä oikein haluat, Mio? Mä en enää pysy perässä.”

Mion silmät olivat enää vain kaksi tummana välkehtivää viirua hämärässä ja mä näin kapeiden sormien koukistuvan nyrkkiin kuin valmistautuen satuttamaan. Vaaleahiuksinen poika näytti hetken lähes vieraalta, aivan kuin se todellakin olisi ollut vaistojen varaan heittäytynyt villieläin, ja vaistot olisivat kehottaneet sitä raatelemaan. Vaikka mä kuinka yritin varautua mahdolliseen hyökkäykseen, niin Mio oli aina ollut poikkeuksellisen vikkelä ja tälläkin kertaa se ehti jo sinkoutua matkaan, ennen kuin mä tajusin edes reagoida.

Mä osasin kyllä odottaa nyrkin mahdollisesti lävähtävän vasten kasvojani, mutta mitä mä en olisi edes villeimmissä fantasioissani (no okei, ehkä niissä) kyennyt arvaamaan saavani oli sylillinen pellavahiuksista poikaa.

Mion huulet painautuivat lähes väkivaltaisesti mun omiani vasten mykistäen mut täysin voimallaan ja odottamattomuudellaan. Mun aivoni tuntuivat sulavan jonnekin sinne valkoviinin maun ja tiukasti puristavien sormien keskelle, enkä mä kyennyt siksi täysin käsittämään mitä tapahtui. Mä olin yrittänyt niin pitkään rakentaa tieni vaalean pojan luokse kiertäen huolellisesti pahimmat miinat, mutta siitä huolimatta matka oli ollut täynnä rotkoja, sortuneita siltoja ja ikäviä u-käännöksiä, enkä mä ollut totta puhuen ollut varma pääsisinkö koskaan perille. Nyt aivan yhtäkkiä mulla oli käsissäni kaikki mitä mä halusin ja mä olisin halunnut pysäyttää ajan, jottei tää hetki olisi valunut liian nopeasti yhdeksi päättyvän kesän muistoista.

Mun oli mahdotonta pitää kiinni kiukustani, vaikka Mio olisi sen kuinka ansainnut. Sen läheisyys, tuoksu ja etenkin sen huulet saivat mun polveni heikoiksi ja vangitsivat mut kykenemättömäksi tuntemaan mitään muuta kuin avutonta riemua. Mä olisin hymyillyt, jollei mun huulillani olisi parhaillaan ollut aivan muu käyttötarkoitus. Toivuttuani pahimmasta yllätyksestä mun otteeni muuttuivat nopeasti vaativammiksi ja mä puskin tieni Mion dominoimaan suudelmaan haastaen sen. Mä halusin omistaa ne huulet omiani vasten, sen kehon jonka lämpö houkutteli mua lähemmäksi, ja tarve vain kasvoi suudelman muuttuessa entistä rajummaksi.

Mä tunsin Mion vartalon painautuvan lähemmäksi suudelman sytyttämän halun ohjaamana ja mun sormet ottivat kiitollisena vastaan kaiken sen kosketuspinnan, joka oli yhtäkkiä niiden ulottuvilla. Riuhdoin valkoisen t-paidan ylöspäin päästääkseni seikkailunhaluiset sormeni karkuun ruskettuneelle vatsalle ja pistin tyytyväisenä merkille, kuinka toinen poika nojautui kosketusta vasten. Iho mun kosketuksieni alla oli kuuma kuin kaikki toisen pojan sisälle vuosien mittaan kerääntynyt lämpö olisi korventanut kylmäkiskoisen kuoren halki. Se lämpö sai mut sekaisin. Mun oli pakko päästä lähemmäs.

Käteni pitelivät Mioa aloillaan samalla, kun lantioni haki myös toisesta pojasta läheisyyttä. Vaalea poika ymmärsi nopeasti vihjeen, ja huuliltani karkasi kontrolloimaton ynähdys meidän suudelmaan, kun yhtäkkiä sormet painautuivat lujasti mun farkkujen etumusta vasten. Toisen pojan läheisyys ja lämpö olivat kuljettaneet sen saman poltteen mun nivusiin asti, ja taitavien sormien luvatessa mulle asioita, joita vain fantasiani olivat ennen tätä hetkeä mulle tarjonneet, mä jouduin tosissani keskittymään pystyssä pysymiseen. Polveni olivat notkahtaa kaikesta siitä kesän aikana sisälleni pakkautuneesta himosta ja turhautuneisuudesta, joka vihdoin oli saamassa tyydytyksensä.

Mä en edes tajunnut huulieni keskittyneen muuhunkin kuin toisen pojan omien valtaamiseen, ennen kuin Mio itse vetäytyi musta aavistuksen kauemmaksi ja ne sanat vain karkasivat ulos mun suustani kuin niillä olisi ollut oma tahto.

”- mä haluun sua.”

Mio hengitti kiivaasti suudelman jäljiltä ja sen sormet lepäsivät houkuttelevasti mun erektioni päällä. Mä pidin siitä tiukasti kiinni sen vyötäröltä haluamatta päästää siitä irti tai tästä hetkestä, jos vaalea poika sanoisikin ei. Mä en kestäisi, jos se sanoisi ei. Mä halusin sitä liikaa. Paljon enemmän kuin oli tervettä haluta yhtään ketään. Etenkään ihmistä, joka kykeni satuttamaan mua varsin helposti.

Mä peräännyin aavistuksen verran kyetäkseni näkemään Mion kasvoista muutakin kuin sen punertavat huulet. Sen silmien katse oli hieman samea sen tutkaillessa mua takaisin, kunnes pieni hymy nousi koristamaan sen kasvoja.

”Kai sä vielä muistat, että mä asun tässä ihan lähistöllä”, Mio tokaisi ja sen sanoja seuraava matala, kuriton naurahdus sai mun viimeisetkin rationaaliset ajatukseni sumentumaan.

-0-0-0-

Meidän päästessä portaat ylös Mion huoneeseen mä en antanut vaalealle pojalle aikaa edes sulkea ovea kunnolla perässään, ennen kuin mä tyrkkäsin sen vasten opaalinvalkoista seinää seuraten itse perässä. Mun huulet puskeutuivat omistavina takaisin Mion omille samalla, kun mun sormet hakeutuivat puristamaan röyhkeästi tummien farkkujen verhoamaa takamusta. Mio naurahti suudelmaan vetäen mut paidan helmasta lähemmäs. Hetken me vain keskityttiin unohtumaan toistemme huuliin ja siihen alkukantaiseen himoon, joka liimasi meidät kiinni toisiimme, kunnes Mio yllättäen tyrkkäsi mut kauemmas itsestään.

Mä aukaisin suuni esittääkseni mitä verbaalisesti kyvykkäimmän vastalauseeni, joka koostui pettyneestä älähdyksestä sekä vaivihkaa takaisin Mion takapuolelle hivuttautuvista sormista. Sen pidemmälle en kuitenkaan reklamaatiossani ehtinyt edetä, ennen kuin vaalea poika tarttui mua olkapäistä ja työnsi puolestaan mut tervehtimään seinää niin, että tyylikkäästi ripustetut taulut helisivät lasikehyksissään. Pieni kujeileva hymy käväisi koristamassa toisen pojan huulia, mutta niin nopeaa kuin se oli ilmestynytkin niin aivan yhtä nopeaa kyseinen hymy katosi mun näköpiiristäni. Mä henkäisin ääneen sen löytyessä seuraavaksi mun kaulaltani, ja yksinäinen henkäisyni sai nopeasti seuraa toisesta hampaiden pureutuessa härnäävästi, mutta silti lähes oudon hellästi herkkään ihooni.

Mion suu kulki humalaista reittiä kaulaani pitkin palaten aina välillä takaisin samaan paikkaan kuin suunnasta eksyneenä, ja juurikin ne järjestystä kapinoivat liikkeet saivat mut sulkemaan silmäni nautinnosta. Omat sormeni löysivät jälleen Mion farkut, mutta tällä kertaa en kiertänyt käsiäni taakse, vaan ripottelin sormenpääni toisen pojan lanteille. Mion terävä hengähdys kutitti mun kaulaani sormieni pysähtyessä toisen pojan farkkujen napille, ja peläten jonkun tai jonkin vievän tämän hetken pois multa millä hetkellä hyvänsä lähes riuhdoin metallisen napin auki napinlävestään. Huulet ihollani kaartuivat pieneksi virneeksi, ja jälleen mun oli vaikea pysyä hiljaa toisen pojan painaessa lantiotaan omaani vasten tuskallisen houkuttelevasti.

”Sänky”, mä sanoin, enkä ollut täysin varma oliko kommenttini käskevä, kysyvä vai pelkästään toteava, mutta Mio näytti ymmärtävän mistä puhuin.

Vaalea poika perääntyi askeleen verran, ja sen hymy tuli jälleen näkyviin. Pienet hymykuopat muodostuivat sen poskiin saaden sen näyttämään täysin vastustamattomalta. Se ojensi kättään mua kohti, enkä mä voinut tehdä mitään muuta kuin tarttua siihen, sillä olisin sillä hetkellä seurannut sitä varmasti vaikka helvettiin ja takaisin, kunhan saisin sen pysymään siinä kosketusetäisyydellä. Meidän tie kulki hämärän huoneen poikki kohti valkoista, varsin kutsuvaa parisänkyä, jonka päiväpeitto näytti kaukaa lähes mustalta, mutta päästessäni lähemmäs tajusin sen olevan väriltään tummansininen. Sängyn päätyyn oli aseteltu tummasävyisiä koristetyynyjä lähes sotilaallisen suoraan riviin, ja kun mä sitten pukkasin seurassani olevan maissintähkähiuksisen pojan niiden sekaan, mua melkein harmitti särkeä niiden rikkumaton järjestys. Melkein.

Mä seurasin vaaleaa poikaa tyynyjen valtakuntaan puskien sen määrätietoisesti takaisin makuulle sen yrittäessä kohottautua vetämään mutkin alas seurakseen. Käteni asettuivat vaalean pään molemmin puolin ja hetken vain häilyin toisen pojan yllä tuijottaen sitä intensiivisesti suoraan sen silmiin, ennen kuin kumarruin suutelemaan sitä uudestaan. Mio kohotti hieman päätään kyetäkseen paremmin vastaamaan suudelmaan ja se pieni härnäävä näykkäisy, jonka se kohdisti mun alahuuleeni, kulki suoraan mun vartaloni lävitse haaroväliini. Jossain vaiheessa tunsin sormien painautuvan lantiolleni, ja Mion toisen jalan heilahtavan mun alta jalkojeni ylitse. Mä tunsin pojan allani puskevan lähemmäs mua ja vasta sen ponnistaessa ylemmäs tajusin mitä se yritti tehdä.

Mun suustani karkasi tyytymätön äännähdys ja käteni laskeutui farkkukankaan peittämälle reidelle tönäistäkseni valloitusta yrittävän jalan takaisin alas, mutta en onnistunut siinä ilman, että olisin kohdannut vastustusta. Mion huulet mutristuivat omiani vasten ja toinen sen käsistä ilmestyi läimäisemään mun sormet kauemmaksi. Nyt sen yläruumis oli jo puoleksi irti tyynyjen pehmeydestä, mikä ei ilahduttanut mua yhtään. Halusin pitää sen juuri siellä mun allani, joten mä tyrkkäsin sen lujasti takaisin makuulle. Siniset silmät kapenivat jälleen Mion tajutessa, etten mä aikonut päästää sitä päälle, ja hyvin kissamainen sihahdus karkasi sen huulilta mun onnistuessa säilyttämään tasapainoni sen horjutusyrityksistä huolimatta.

”Tää on mun sänky”, Mio huomautti kuin sen olisi pitänyt automaattisesti tarkoittaa sitä, että mä olisin luopunut paikastani, kellahtanut selälleni ja aukaissut haarani. Mä en voinut olla naurahtamatta ääneen sen vaatimuksen silkalle järjettömyydelle, varsinkin, kun mä olin lähes sataprosenttisen vakuuttunut siitä, että Mio oikeasti kuvitteli mun tottelevan. Enkä mä sitä sinänsä syyttänyt, sillä en lainkaan epäillyt sitä, etteikö se yleensä saanut tahtoaan lävitse sängyn puolella, mutta mun suhteen se tulisi epäonnistumaan.

Vaaleaa poikaa pilkaten nostin toisen käteni suuni eteen kuin olisin suorittanut hyvinkin häpeällisen sänkyetikettivirheen ja hetken melkein näytin siltä kuin olisin aikeissa nousta pois sen päältä, kunnes huulet käden takana kaartuivat varsin miomaiseen hymyyn ja pois könyämisen sijaan päädyin nojautumaan ainoastaan lähemmäs.

”Ja sä tuut näyttään tosi seksikkäältä maatessasi siinä, kun mä panen sua.”

Mion suu avautui kuin valmiina sanomaan jotain, mutta vaalea poika näytti olevan sen verran mykistynyt mun heitostani, että kaikki mitä se sai aikaan oli epäuskoinen älähdys. Mä näin sen pupillien laajentuvan ja sen suu pysytteli hitusen avoinna kuin yhä odottaen sitä letkausta, jota ei koskaan kuulunut. Ja näyttihän se. Seksikkäältä nimittäin.

Lopulta Mio näytti toipuvan sen verran, että se tajusi lopettaa mykän tuijotuksensa. Sen huulet puristuivat närkästyneeksi viivaksi ja se oli aikalailla kaikki se varoitus mitä mä sain, ennen kuin vaalea poika hyökkäsi. Tällä kertaa se onnistui heilauttamaan mut päältään ja pian me pyörittiin pitkin sinistä päiväpeittoa taistellen paikasta huipulla. Meidän jalat sotkeutuivat toisiinsa kesken taiston ja pari kertaa mä sain Mion henkäisemään ääneen painaessani erektioni lähes kivuliaasti sen omaa haaroväliä vasten, ja lopulta onnistuessani pitämään toisen pojan allani tarpeeksi pitkään kivutakseni hajareisin istumaan sen lantion päälle tunsin, ettei meidän valtataistelu ollut jättänyt kylmäksi sitäkään. Mion yrittäessä puskea ylöspäin meidän seisokit hankasivat toisiaan vasten, ja mä jouduin tosissani keskittymään, että onnistuin kaappaamaan sen ranteet kiinni ja painamaan ne tiukasti vasten tyynyä. Mio päästi matalan uhkaavan äänen kuin reviiristään taisteleva eläin, ja mä virnistin sille lähes voitonriemuisesti, ennen kuin laskeuduin hiljentämään sen jälleen yhdellä suudelmalla. Poika allani purki kiukkunsa huulien kohtaamiseen muuttaen sen rajuksi ja runtelevaksi, ja mä vastasin siihen takaisin itsekin kaikkea muuta kuin hellästi. Mun sormeni pujottautuivat Mion t-paidan alle ja vaelsivat levottomina kuumalla iholla haluten päästä lähemmäs, aina vain lähemmäksi.

”Housut”, Mio mumisi mun alahuultani vasten ja puski lantiotaan uudelleen mun omaani kiinni kuin muistuttaen farkkujensa sisällöstä. Mä suljin hetkeksi silmäni nauttien toisen pojan erektiosta painautumassa mun omaani vasten, ja käteni irtautuivat lähes epätoivoisesti pitelemistäni ranteista päästäkseen housujen vetoketjulle.

Vasta päästettyäni irti muistin, että toisella pojalla olisi jälleen oiva tilaisuus yrittää päästä niskan päälle, mutta ihme kyllä Mio ei yrittänyt enää heilauttaa mua yltään vaan tapitti mun vetoketjun avausyrityksiä varsin kiinnostuneena. Mä kiusasin sitä hieman antaen sormieni lipsua vetoketjulta sitä ympäröivälle kohoumalle haluten kostaa ne kerrat, kun olin itse joutunut vain avuttomana vastaanottamaan toisen pojan röyhkeät kosketukset. Pilkka kuitenkin osui aikalailla omaan nilkkaan, sillä olin melkein tulla omiin housuihini kuullessani sen pienen, hallitsemattoman äännähdyksen, joka karkasi punertavien huulien välistä. Ei helvetti.

Mun kädet tärisivät hieman, kun mä vihdoin sain vedettyä vetoketjun auki ja ujutettua sormeni farkkujen sisälle. Vedin housuja alaspäin, mutta en päässyt kuin juuri ja juuri lanteiden ohi, ennen kuin tarvitsin toisen pojan apua. Mio kohottautui sängyltä sen verran, että onnistuin kuorimaan tummat, ihoa myötäilevät farkut polviin saakka paljastaen ensin valkoiset bokserit ja vihdoin pitkät ruskettuneet sääret. Mä puraisin hennosti alahuultani ja olisin mielelläni jäänyt tutkailemaan niitä tarkemminkin, mutta Mio ei ollut kovinkaan kärsivällisellä tuulella, vaan heti kun olin saanut housut pois vaalean pojan päältä, sen kädet hyökkäsivät vaativina omalle vetoketjulleni. Sen sormet olivat kadehdittavan tasaiset verrattuna omiini, kun se riuhtoi puolestaan mun vetoketjuni auki, ja pian mun housut olivat vain epämääräinen mytty lattialla.

Housujen jälkeen seurasi paita, enkä mä voinut muuta kuin kiltisti nostaa käsiäni, kun vaalea poika nykäisi harmaan pitkähihaisen yltäni viskaten senkin tervehtimään lattiaa. Mion katse kulki arvioivana mun vatsaani pitkin aina ylös rintakehälle saakka, ja katsetta seurannut leikittelevä kulmien kohotus sai mut virnistämään. Tarrasin sen omaan t-paitaan kiinni haluten esitellä kyseisen vaatekappaleen jo lattialla odotteleville seuralaisilleen ja otin mieluusti vastaan kaiken sen paljaan ihon, joka paljastui kankaan alta.

Pian enää jäljellä oli vain alusvaatteet, ja mä tunsin jännityksen läikehtivän alavatsassani Mion sormien laskeutuessa mustien boksereideni vyötärönauhalle. Hengitykseni tihentyi meidän katseiden löytäessä toisensa hämärässä makuuhuoneessa, ja ihoani kihelmöi se lupaus, jonka aivan kankaan reunalle osuneet sormenpäät sijainnillaan antoivat. Vaalean pojan tilava huone tuntui yhtäkkiä kutistuvan pieneksi ja intiimiksi, tummapeitteisen sängyn kokoiseksi. Sen hetken ajan koko maailman mulle muodosti Mio ja sen löytöretkille houkuttelevat kosketukset. Meidän katsekontakti säilyi, kun sormet vyötärönauhalla koukistuivat ja pujahtivat boksereiden sisäpuolelle, mutta kun samaiset sormet puristuivat mun erektioni ympärille silmäluomeni värähtivät väkisinkin kiinni.

Mion käsien liikkeet olivat tyypillisiä juuri sille: itsevarmoja ja kiusoittelevia. Avuton ynähdys pakeni mun suustani kapean peukalon kohotessani varttani pitkin ylöspäin, ja mä jouduin ottamaan toisella kädelläni tukea sängystä, jotta pysyin jotenkuten paikoillani, enkä rämähtäisi toisen pojan päälle litistäen sen patjaa vasten. Mion kosketus tuntui aivan liian hyvältä, aivan liian koukuttavalta, mutta mikä teki siitä hetkestä kaikkein vastustamattomimman oli se kesytön katse, jolla poika tarkkaili omien sormiensa liikkeitä mun seisokillani.

”Pois”, mä älähdin paineen alkaessa käydä jo vähän turhan voimakkaaksi ja siirsin Mion sormet takaisin mustalle kankaalle. Punertavilla huulilla käväisi vinonpuolinen hymy, mutta kädet keskittyivät kuuliaisesti riisumaan mua boksereistani. Mun alushousujen kadottua oli Mion omien vuoro ja hetken suunnittelin kiusaavani vaaleaa poikaa samalla mitalla takaisin, mutta totta puhuen en ollut aivan varma sillä hetkellä kykeneväni siihen, sillä yksikin äännähdys Miolta päättäisi sen illan paljon nopeammin kuin haluaisin. Niinpä lopulta tyydyin vain riuhtomaan viimeisen vaatekappaleen vaalean pojan yltä niin ripeästi kuin se oli mahdollista.

Ja aivan yhtäkkiä Mio sitten makasikin siinä, tummansinisellä päiväpeitteellä, millilleen samankokoisten koristetyynyjen seassa alastomana, ja mun oli vaikea hengittää. Pihalamppujen valo tunkeutui säröittäin verhojen takaa sisään huoneeseen ja sai toisen pojan pellavahiukset kiiltämään hämärässä kuin pimeyttä uhmaten. Mä laskin hitaasti ja hieman hermostuneesti nieleskellen katsettani ja näin pellavaa myös aivan muualla kuin vain Mion hiuksissa. Voi luoja.

”Sä näytät-”, mun ääni oli käheä ja käyttämättömän kuuloinen kuin allani odottava näky ei olisi ainoastaan vienyt kykyäni kommunikoida, mutta myös äänenikin. Sormeni kulkivat Mion reittä pitkin oudon hellästi kaiken sen kamppailun ja kovakouraisten suudelmien jälkeen.

”Näytän miltä?” Mio kysyi äänessään ripaus huvittuneisuutta, mutta äänensävy oli pehmeämpi kuin yleensä, kun siitä puuttui se tavanomainen ivallisuus.

Mä en löytänyt muuta vastausta kuin lähes tungettelevan tuijotuksen. Mun sydämen tahti vauhkoontui ja nivusten seutu tuntui olevan kuin tulessa.

”Pyry?”

Havahduin hetkeksi töllistelyistäni ja kohotin katseeni yhä hieman eksyneenä Mion kasvoihin.

”Joo”, vastasi varsin tyhjentävästi ja tuijotin sitten hieman lisää.

Lopulta mä en enää kestänyt, vaan parahdin ääneen ja syöksähdin suutelemaan Mioa kaikella sillä halulla, minkä se mussa sai aikaan. Mio otti mun huulet vastaan varsin suostuvaisesti ja veti mua niskasta lähemmäs itseään.

Mä painauduin toiseen poikaan kiinni, ja me kummatkin säpsähdettiin tuntiessamme toisen kuuman ihon omaa vasten. Kokonaan. Huokaus kulki mun huuliltani toisen pojan omille vartaloiden löytäessä toisensa vihdoin ilman minkäänlaisia kankaanpalasia välissä. Toinen käteni tarrasi Mioa lantionseudulta kiinni pitääkseni sen paikallaan allani ja liikahtaessani toista poikaa vasten niin, että meidän erektiot hankautuivat toisiaan vasten, vaalea poika palkitsi mut yhdellä niistä äännähdyksistä, jotka olivat tehdä mut hulluksi. Mä liikahdin uudestaan nyt jo kärsimättömämmin ja tehostaakseni liikkeitäni toinen käteni kietoutui määrätietoisesti meidän molempien seisokkien ympärille. En joutunut pettymään tälläkään kertaa vaan allani makaava pojan huulilta pakeni värisevä henkäisy, ja sormet painautuivat lähes kivuliaasti käsivarteeni.

Uskomaton näky mun allani ja toisen pojan erektio painautumassa omaani vasten varmistivat sen, etten ollut luultavasti koskaan eläessäni ollut näin kovana. Mun tihentäessä tahtia Mion äännähdykset muuttuivat epämääräisemmiksi ja sen lantio kohosi päiväpeitosta vastaamaan liikkeisiini. Suudelma oli unohtunut jonnekin puolitiehen, vaikkakin mun kasvoni olivat yhä suhteellisen lähellä toisen pojan omia. Meidän silmien kohdatessa uudelleen erotin toisen pojan katseesta jotain niin mahdottoman henkilökohtaista, etten tiennyt voisinko milloinkaan kääntää katsettani enää pois. Mun liikkeet voimistuivat kuin tehden yhteistyötä niiden sinisten silmien kasvavasti epätarkentuvan katseen kanssa, sillä mitä nopeammin mä liikuin sitä enemmän Mio tuntui menettävän kontrolliaan. Mitä enemmän Mio menetti kontrolliaan sitä lujemmin mä vaaleaa poikaa halusin.

Mä aloin olla lähellä ja sormieni ote meidän molempien ympärillä tiukentui entisestään saaden vaalean pojan kiemurtelemaan tyynyjä vasten. Sen hiukset olivat sotkuiset ja sähköistyneet, huulet suudelmista punaiset ja silmät niin sameat, ettei sekään voinut kaukana olla. Se näytti villiltä ja niin vitun seksikkäältä, etten mä selviäisi enää. Mion toisen käden kohotessa mun omani seuraksi, mä en enää kyennyt hillitsemään itseäni, vaan tunsin koko kesän ajan vatsapohjaani kertyneen paineen vihdoin purkautuvan. Estelemätön huudahdus syöksähti ulos suustani hurjaksi muuttuneen sydämen sykkeeni yllyttämänä, ja Mion vatsa värittyi vaalealla nesteellä.

Mio seurasi pian perässä sen selän kohotessa kaarelle ja niiden sameiden silmien viimein sulkeutuessa. Kynnet painautuivat mun ihooni, ja toisen pojan houkuttelevat äännähdykset muuttuivat hallitsemattomaksi sarjaksi saaden mut puristamaan tiukemmin, kunnes tunsin jotain kosteaa sormiani vasten. Kun Mion selkä sitten tömähti takaisin vasten patjaa, mä en enää edes yrittänyt esittää kykeneväni itsekään pysymään käsieni tai ylipäätänsä minkään varassa, vaan humpsahdin päin allani makaavaa poikaa.

-0-0-0-

Kului useampi minuutti, jolloin mä en keskittynyt mihinkään muuhun kuin korvalehteäni kutittavaan hengitykseen, joka asteittain tasaantui ja muuttui rauhallisemmaksi. Mun toinen käsi oli kietoutunut jonnekin vaalean pojan vyötärön ympärille ja tunsin Mion kämmenen lepäävän vasten mun omaa käsivarttani. Ihoni tuntui hikiseltä ja tahmealta, mutta siitäkään huolimatta en ollut valmis vielä nousemaan ylös. En ennen kuin saisin jonkinlaisen lupauksen siitä, että Mio olisi mun saavutettavissani vielä tämänkin illan jälkeen.

Sen pellavaiset hiukset tuoksuivat etäisesti syreeneiltä tai sitten se tuoksu oli vain tarttunut mun nenääni meidän ollessa ulkona. Pihalampun valo oli pieniä laikkuja myllätyllä päiväpeitolla, ja jossain meidän molempien alla oli lytyssä yksi koristetyynypolo. Mun silmäluomeni houkuttelivat mua jäämään siihen paikalleen, hengittämään samaa tahtia Mion kanssa ja sulkemaan silmäni. Mä halusin kääriytyä siihen unenväritteiseksi muuttuvaan hetkeen, sillä mä en muistanut milloin viimeksi olisin ollut niin yksinkertaisen ja totaalisen onnellinen.

Tietenkään se onni ei voinut kestää, vaan meidät noukittiin takaisin todellisuuteen tutun melodian rämähtäessä soimaan ja täyttäessä seesteisen hiljaiseksi muuttuneen huoneen. Mä kohotin päätäni paikallistaakseni kännykkäni peittojen ja tyynyjen savannista, mutta se oli lopulta Mio, joka onnistui onkimaan luurini jostain päiväpeiton laskoksista. Sen suhteellisen neutraali ilme muuttui entistä mitäänsanomattomammaksi, kun se sattui vilkaisemaan puhelimen näytölle ja puski sitten sanattomasti luurin mun käteen.

Mä vilkaisin myöskin näytölle ja tunsin onnellisuuteni hälvenevän hämäryyteen huomatessani Karon nimen vilkkuvan vihreän luurinkuvan yläpuolella.

-0-0-0-0-